Pahoittelen blogihiljaisuutta, mutta täällä olen taas. Viimeisten kolmen viikon aikana olen löysännyt opiskelutahtia ja viettänyt enemmän aikaa perheen kanssa. Sen nimittäin huomaa aika äkkiä, jos uppoutuu liiaksi opiskeluun. Oma pää alkaa hajoilla, lapset alkavat oireilla ja parisuhdekin prakailee. Tasapaino arjen, hömpän ja muiden velvollisuuksien välillä on hyvä olla olemassa, MOT.

Hakuprosessista tietää mieheni lisäksi tällä hetkellä kaksi muutakin henkilöä. Salaisuuden paljastaminen tuntui helpottavalta mutta myös oudon epätodelliselta. Minäkö tässä nyt olen hakemassa lääkikseen, uskomatonta! Kuvitelkaa kolme ihmistä kahvipöydän ääressä istumassa suut hämmästyksestä ammollaan, positiivisessa mielessä kuitenkin. Se oli aika hauska hetki.

Ensimmäinen fysiikan kurssini aikuislukiossa on alkanut. Täytyy tunnustaa, että päällimmäinen tunteeni oli pitkään: Kaikkeen minäkin itseni tungen. Mutta todella virkistävää opiskelu muiden seurassa on, ja olen iloinen, että ilmoittauduin aineopiskelijaksi. Tässä nyt saan sitä paljon kaipaamaani omaa aikaa. Vaipanvaihdon ja imettämisen lomassa tunnen itseni välillä varsinaiseksi älyköksi, kun illan tullen vedän vaatteet niskaan ja lähden koululle opiskelemaan sähkömagneettista säteilyä. Kotiäiti vs. ydinfyysikko, hih hih.