Päivässä on nykyään vain muutama valoisa tunti aikaa tuntea itsensä virkeäksi ja tehokkaaksi. Väsymyksen ja suoranaisen lorvikatarrin keskellä kenties kauheinta on kuitenkin se, etten ole vieläkään onnistunut löytämään mistään tarpeeksi rauhallista paikkaa lukea.

Illat kirjastossa kuluvat nopeasti. Jos mies tulee töistä viiden ja kuuden välillä ja lukusali suljetaan seitsemältä, siinä ei paljon ehdi saada aikaiseksi. Kaiken huipuksi kirjaston ahtaat käytävät ja harmaalla betonilla vuoratut lukutilat tuovat mieleen vankilan. Katosta roikkuu rivi kelmeän keltaisia pätkiviä valoja, eikä missään ole ikkunoita tai edes yhden yhtä inspiroivaa näköalaa, jossa voisi välillä lepuuttaa silmiään.

Ärsyttävintä on se, että osa lukusalin käyttäjistä puhuu kovaan ääneen puhelimeen: "NO MIE OON NYT TÄÄLLÄ KIRJASTOSSA!" ja rapistelee lehtiä kuin kissat hiekkalaatikolla. Joku jopa kirjaimellisesti istuu kirjasi päälle, kun yrität kääntää siitä sivua. Hermothan siinä menee.

Kotona olen nyt sitten yrittänyt joka päivä käydä läpi pieniä osa-alueita kerrallaan, mikä on vaikeaa, sillä täällä on niin paljon muutakin, mitä aivot tahtomattaan tai tahallaan rekisteröi. Jos lukeminen ei nappaa, voin helposti hukata tunnin netissä surffaamiseen, vaatteiden silittämiseen, pölyjen pyyhkimiseen ja olenpa harkinnut autonkin imuroimista. Mitä tahansa muuta kuin lukemista siis. Kemian muistiinpanot odottavat pöydällä ja niitä pitäisi jaksaa tankata.

Ainoa, mikä tällä hetkellä sujuu, on aikuislukion fysiikan kurssi. Luojan kiitos, edes se. Ydinfysiikka tuntuu itseasiassa ällistyttävän helpolta. Mietin, onko FY8 fysiikan syventävistä helpoin vai olenko kokenut jonkinlaisen äkkiviisastumisen.

Pian on jo ilmoittauduttava kevään ylioppilaskirjoituksiin.

Aika kuluu nopeasti, ihan liian nopeasti.