On päiviä, jolloin en muista ajatella tuloksia, ja on päiviä, jolloin ne käyvät mielessä useinkin. Alitajunta käsittelee asiaa öisin, kun näen painostavia unia ohuesta kirjekuoresta ja 50 pisteestä. En koskaan muista katsoa, ovatko pisteet skaalattuja vai raakoja, mutta ohut kirjekuori kertoo olennaisen. Unessa istun ulkona talomme seinustaa vasten ja nyyhkytän melodramaattisesti.

Uudelle hakukierrokselle lähteminen ei ole helppoa. Uh, en millään jaksaisi ajatella sitä. Lukeminen on ollut niin stressaavaa, että kehokin on antanut siitä merkkejä: sydän aloitti muljahtelunsa kevättalvella ja on siitä lähtien reagoinut stressaavissa tilanteissa, joskus jopa päivittäin. Muljahtelun ei pitäisi olla vaarallista, mutta epämukavaa se on joka tapauksessa.

Enää reilu viikko venailua. Mitähän tekemistä sitä keksisi, ettei pääkin vielä hajoa?